TEKIJÄ

Verhoomo Koton on perustanut Verhoilijamestari Kaisa Haikola. Verhoomo on aloittanut toimintansa Espoossa vuonna 2011. Espoosta verstas on siirtynyt Vantaan Seutulaan maalaismaisemien kupeeseen, mutta vain noin 20 km Helsingin keskustasta. Seutula on idyllinen pieni maalaiskylä, jota monet asiakkaani ihastelevat. Luonto on minulle tärkeää ja työhuoneeni sijaitsee luonnon läheisyydessä.

Työhistoriassani olen tehnyt uraa kaupan alalla erilaisissa tehtävissä, visuaalisena markkinoijana esillepanojen ja myynnin edistämisen tehtävissä, sekä pukuompelijana. Olen opiskellut myös markkinointia ja sisustusalaa verhoilualan lisäksi. 

Sisustusala, ympäristötietoisuus, kierrätys, sekä käsityön tekemisen palo ja huonekalujen huokuva historia ajoi minut verhoilualalle. Esteettisyys, käytännöllisyys, eettisyys ja ne lukuisat muistot ja tarinat huonekaluista, sekä ihanat asiakkaat ovat tämän työn suola. Toivoisin, että julkisella puolella alettaisiin ajatella yhä enemmän verhoilupalvelua vahvuutena ja sitä hyödynnettäisiin kiertotalouden vuoksi.


KOULUTUS

Olen koulutukseltani Verhoilijamestari, sekä vaatetusalan artesaani. Lisäksi olen opiskellut pintakäsittelyä, sekä liiketalouden opintoja ammattikorkeakoulussa. Markkinointi on mielenkiintoista ja sitä on vähän kaikkialla, kun alkaa tarkemmin miettimään.



JÄSENYYDET

Suomen Verhoilijamestarienliitto ry jäsenliike

Helsingin Verhoilijamestarit ry jäsen

Vastuu Group, Luotettava kumppani jäsen